Tag Archive for: Medieco

Mediecon toimitusjohtaja vaihtui vuodenvaihteessa 2025

Mediecon pitkäaikainen toimitusjohtaja Pasi Parkkila siirtyi ansaituille eläkepäiville vuoden vaihteessa. Sen myötä Mediecolla aloitti uusi toimitusjohtaja Mari Saari-Somero Pohteelta. Marin ensimmäiset viikot Mediecolla ovat kuluneet tiiviisti toimintaan ja tiimiin tutustuessa, mutta nyt me pääsemme vuorostamme tutustumaan Mariin paremmin tämän tarinan myötä.

Kerro vähän itsestäsi ja taustastasi?

Olen Mari Saari-Somero, olen kotoisin Kalajoelta, jossa tälläkin hetkellä asun perheeni kanssa.

Palaan ensin hieman ajassa taaksepäin, aikaan jolloin lähdin opiskelemaan. Suunnitelmanani oli hyvästellä Kalajoen maisemat ja tehdä kansainvälistä uraa. Vietinkin hauskat ja antoisat opiskeluvuoteni ulkomailla, kunnes odottamaton tilanne perheessä toi minut takaisin Kalajoelle ja lapsuudenkotiini. Ajattelin, että tämä vaihe olisi vain lyhyt ja väliaikainen. Sitten elämässä tapahtui onnellisempia odottamattomia asioita, joiden myötä olen puoliso ja kahden koululaisen äiti. Sanotaan, että mikään ei ole niin pysyvää kuin väliaikainen – omalta osaltani tuo väliaikaisuus on nyt kestänyt 20 vuotta.

Työelämäkin on tarjonnut mielenkiintoisia mahdollisuuksia matkan varrella. Kokemusta on kertynyt mm. tuomioistuimesta ja finanssialalta, joiden lisäksi olen toiminut myös aiemmin toimitusjohtajana oman toimeni ohella. Lisäksi tehtäviini on kuulunut vastuuta viestinnän johtamisesta. Viimeiset 12 vuotta olen työskennellyt henkilöstöhallinnon johtotehtävissä. Pohteella aloitin ensin hyvinvointialueuudistuksen valmistelijana, henkilöstöpäällikkönä olen työskennellyt 6/2022 alkaen. Tämän muutoksen myötä vietän useimmiten osan viikosta Oulussa.

Millaisin ajatuksin aloitat Mediecolla?

Olen vastannut aiemmissa tehtävissäni henkilöstöjohtamisen koko kokonaisuudesta. Pohteella tehtäviini kuuluvat palvelussuhde- ja työmarkkina-asiat. Olenkin innoissani siitä, että voin olla toimitusjohtajan tehtävän kautta mukana nyt myös henkilöstön kehittämiseen liittyvissä asioissa, jotka eivät ole pääasiallisen tehtäväni keskiössä. Näen myös, että työtehtäväni Pohteella ja Mediecossa tukevat toisiaan.

Miten aloitus Mediecon toimitusjohtajana ovat mennyt? Mitä odotat tulevalta?

Ensimmäiset viikot ovat kuluneet tiimiin tutustuessa ja olen ilahtunut siitä miten monipuolista osaamista tiimissä on! Medieco on asiantuntijaorganisaatio, jossa toimitusjohtajan tehtävänä on paitsi hoitaa hallintoa ja taloutta, myös toimia suunnannäyttäjänä ja sparraajana henkilöstölle. Tiimi on hyvin kehittämisorientoitunut ja pidän tärkeänä, että tämä jatkuu. Asiantuntijuudelle pitää olla myös tilaa.

Pohde on Mediecon luonnollinen yhteistyökumppani mutta koen tärkeäksi luoda yhteydet myös muihin omistajiin. Olen aiemmin toiminut Mediecon hallituksen jäsenenä ja hallitus on minulle tuttu sitä kautta. Käynnistyneen vuoden tärkeimpiä tehtäviä on saattaa valmiiksi jo edellisen toimitusjohtajan aikana alkanut strategian päivitystyö. Se määrittelee tulevat toiminnan painopisteet.

Entäpä harrastukset, miten vietät vapaa-aikaasi?

Pyrin viettämään työn vastapainoksi mahdollisimman paljon aikaa perheeni ja läheisten ystävien kanssa. Yhteiset viikonloput, juhlat, matkat ja lomat ovat tärkeitä.

Lasten harrastusten myötä istun välillä kaukalon laidalla tai jännitän telinevoimistelukilpailuja. Lasten treenien aikana lähden mielelläni lenkille ja uppoudun samalla äänikirjaan. Olen laulanut pitkään kuorossa, joka on minulle paitsi harrastus, myös tärkeä ja läheinen yhteisö. Keväällä upotan sormet innolla kukkapenkin multaan mutta syksyllä olen toisaalta tyytyväinen, että lumi vapauttaa alituiselta rapsuttelulta.

 

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena!

Mediecon uudistetut verkkosivut on julkaistu

Mediecon uudet verkkosivut on nyt julkaistu! Tiimimme on tehnyt kevään aikana ahkerasti töitä sivuston sisältöjen parissa ja minulla on ollut ilo toteuttaa uudet verkkosivut.

Raikas uusi ilme

Sivuston ulkoasu heijastaa raikasta ja modernia Mediecon brändi-ilmettä. Uudistuksessa olemme panostaneet selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen. Koulutustarjontamme on nyt entistä paremmin esillä ja uusilla sivuilla esitellään kattavasti Mediecon palvelut omistajille.

Mediecon verkkosivuilla esitellään palvelut omistajille.

Käytettävyys ja saavutettavuus edellä

Uudet sivut on rakennettu maailman käytetyimmällä WordPress-verkkojulkaisujärjestelmällä, ja niiden ylläpidosta vastaa edelleen Avania Consulting Oy, käyttäjäystävällisten verkkopalveluiden asiantuntija. Sivustomme mukautuu saumattomasti sekä tietokoneiden että mobiililaitteiden näytöille. Olemme panostaneet saavutettavuuteen, ja käyttäjät voivat nyt esimerkiksi muuttaa tekstikokoa tai kontrastia saavutettavuustyökalun avulla.

Mediecon verkkosivuilta löytyvät ohjeet Medieco eLearn -oppimisympäristön käyttöön.

Medieco eLearn -ohjeet ja asiakassivut asiakkaidemme tukena

Medieco eLearn -verkko-oppimisympäristön ohjeet ja asiakassivut ovat edelleen helposti saatavilla. Salasanalla suojatuilla asiakassivuilla omistajahyvinvointialueet löytävät laskutusavaimet ja asiakkuuskohtaiset ohjeistukset. Ajankohtaista-osiosta löydät kaikki uusimmat tiedotteet. Asiakaspalvelu-sivulla kerromme asiakaspalvelun yhteystiedot sekä aukioloajat. Sivujen oikeassa alakulmassa päivystää myös Chatbot, joka vastaa väsymättä kysymyksiisi vuorokauden ympäri.

Tutustu meihin ja tarinoihimme

Yritys-sivullamme esittelemme Mediecon tiimin ja yrityksen tarinan. Tarinat-blogissa pääset sukeltamaan mediecolaisten ajatuksiin verkko-oppimisesta ja yhteistyöstä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Sivuilta löytyy myös ruotsinkielinen kieliversio, joka tarjoaa tietoa yrityksestä, ruotsinkielisistä lääkehoidon kursseista ja Medieco eLearn -oppimisympäristöstä. Ruotsinkielisen kieliversion on kääntänyt palveluasiantuntijamme Thomas.

Mediecon ruotsinkieliset lääkehoidon kurssit

Odotamme palautettasi uusista sivuistamme

Tavoitteenamme on tarjota selkeät ja käyttäjiä palvelevat sivut, joilta löydät tarvitsemasi tiedon vaivattomasti. Jos sinulla on kysymyksiä, ongelmia tai palautetta, otathan yhteyttä. Kehitämme verkkosivujamme käyttökokemusten ja palautteiden perusteella.

Tervetuloa tutustumaan uudistettuihin verkkosivuihimme!

Iloisin kesäterveisin,
Virpi

Virkistystoiminnan kuulumisia ja ajatuksia virkistyspäivien vaikutuksista

Tervehdys kaikille!

Tässä tarinassa haluan jakaa hieman kokemuksia virkistystoimintaan liittyen, sekä virkistystoiminnan merkityksestä työhyvinvoinnille. Toimin itse virkistyspäivistä vastaavana Mediecolla ja ajattelen, että  virkistysiltapäivät ovat tärkeä osa työkulttuuria. Ne eivät edistä pelkästään terveyttä, vaan myös yhteisöllisyyttä työpaikalla.

Mediecolla vietämme virkistysiltapäivää joka toinen kuukausi ja kerran vuodessa järjestämme kokonaisen virkistyspäivän. Näihin tapahtumiin olen pyrkinyt järjestämään monipuolista tekemistä, kuten liikuntaa sisällä ja ulkona, museokäyntejä ja lajikokeiluja. Tämä mahdollistaa sen, että jokainen työntekijä voi loistaa vuorollaan ja löytää vaikka itselleen uuden mieluisan tavan rentoutua.

Viime virkistysiltapäivässä tapasimme Kaakkurin liikuntamaassa. Osa tuli paikalle reippaasti pyörällä ja me muut saimme hien pintaan viimeistään pitkissä portaissa. Itse nappasin sauvat mukaan ja sauvarinne-treeni hoitui sujuvasti, kun kollegat huutelivat taustalla kannustuksia!

Urheiluhetken jälkeen kokosimme nyyttäriherkkupöydän antimet yhteen ja istahdimme laavulle nautiskelemaan. Nyt kun etätyö on tullut osaksi arkeamme, on tällainen virkistystoiminta mielestäni entistäkin tärkeämpää. Yhteisillä hetkillä saamme tilaisuuden kohdata toisemme kasvokkain, välillä näin rauhassa ilman työasioita ja kiirettä seuraavaan palaveriin. Yhteiset hetket vahvistaa myös yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ajattelen, että virkistystoiminnalla on monia positiivisia vaikutuksia työhyvinvointiin. Työelämässä etenkin etätyötä tekevillä voi arjessa helposti tuntua siltä, että työn ja vapaa-ajan raja sumentuu. Olisi tärkeää, että osaisimme välillä ihan vaan rentoutua. Mielestäni onnistuimme laavulla hyvin irrottautumaan hetkeksi työasioista ja keskittymään rentoutumiseen ja hauskanpitoon toistemme kanssa.

Virkistystoiminta vahvistaa meillä myös tiimityötä ja yhteisöllisyyttä. Kun vietämme aikaa yhdessä vapaamuotoisemmin, se luo mahdollisuuksia oppia tuntemaan toisiamme paremmin. Tämä puolestaan edistää avoimuutta, luottamusta ja tehokasta yhteistyötä jatkossa työtehtävien parissa.

Nostan tietysti mielelläni esiin myös liikunnallisen puolen. Meillä virkistystoiminta kannustaa osaltaan liikkumaan ja pitämään huolta itsestämme. Erilaiset liikunnalliset aktiviteetit, kuten ulkoilu ja urheilu, auttavat meitä pysymään terveinä, työkykyisinä ja virkeinä – eli hyvinvoivina sekä fyysisesti että henkisesti.

Toivomme, että voimme kannustaa muitakin työyhteisöjä satsaamaan virkistystoimintaan ja huolehtimaan työntekijöidensä hyvinvoinnista!

Tässä vielä virkeä tiimi portaiden yläpäässä!Mediecon tiimi virkistäytymässä.

Terveisin, Thomas

Hii-ohoi! Lääkehoidon päivä tulee taas!

Valtakunnallista Lääkehoidon päivää vietetään aina maaliskuussa ja tänä vuonna se järjestetään 14.3. Teemana on ”Lääkehoidon päivä on joka päivä” ja sen sanoman me Mediecolaisetkin allekirjoitamme erityisen osuvana omassa työarjessamme.

Mistä lääkehoidon päivässä on kyse?

Lääkehoidon päivä on lääkkeiden käyttäjien ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteinen valtakunnallinen teemapäivä. Tavoitteena on rohkaista lääkkeiden käyttäjiä kysymään ja keskustelemaan lääkkeistään ja omasta lääkehoidostaan. Ammattilaisia kannustetaan puolestaan kysymään lääkkeiden käytöstä sekä neuvomaan lääkkeiden käyttäjiä ja osallistamaan heidät omaan lääkehoitoonsa.

Valtakunnallisena päätapahtumana järjestetään webinaari 14.3. klo 13.00–15.15 teemalla ”Lääkehoidon päivä on joka päivä” ja sen toteuttamisesta vastaa Kansallinen Lääkeinformaatioverkosto. Merkaathan päivän jo nyt kalenteriisi! Lisätietoja löytyy Fimean ylläpitämiltä Lääkehoidon päivän verkkosivuilta. Webinaarin lisäksi viikolla 11 järjestetään myös eri toimijoiden omia tapahtumia ympäri Suomea.

Medieco on lääkehoidon asialla joka päivä

Koska päätuotteitamme ovat sosiaali- ja terveydenhuollon lääkehoidon verkkokoulutukset, toimimme itsekin lääkehoidon parissa jollain tapaa päivittäin. Siksi tämän vuoden Lääkehoidon päivän teema ”Lääkehoidon päivä on joka päivä” resonoi meissä erityisen hyvin.

Jotta koulutukset pysyisivät laadukkaina ja ajantasaisina on niitä päivitettävä säännöllisesti. Etenkin nyt alkuvuodesta työpöytämme ovat täyttyneet, kun päivityksen alla ovat perusosaamisen kursseista Vaativa neste- ja lääkehoito sekä Lääkehoito suun terveydenhuollossa. Näillä kursseilla teemme pienet päivitykset sekä sisältöön että ulkoasuun.

Lääkehoidon perusosaamista täydentävistä kursseista päivityksen alla ovat parhaillaan Rokottaminen sekä Lasten-, nuorten- ja raskaana olevan lääkehoito. Näistä Rokottamisen kurssi kokee tällä kertaa hieman isomman muutoksen, sillä jatkossa tulemme tarjoamaan tentin rinnalla uuden oppimateriaalin, joka innostaa ja kannustaa oppimaan. Asiat pohjaavat edelleen THL:n määrittelemiin rokottamisen osaamisvaatimuksiin. Myöhemmin keväällä päivitysvuoroon pääsevät vielä Epiduraalinen kivunhoito, Psykiatrisen ja päihdepotilaan lääkehoito, sekä Neste ja lääkehoidon tarkkailu lähihoitajille.

Pullaa ja kahvia etänäkin

Mutta palataan vielä Lääkehoidon päivään – kuinka itse aiomme viettää sitä? Tänä vuonna päivä sattuu torstaille, joka on meillä etätyöpäivä. Osuvasti tuolle ajankohdalle on merkitty kalentereihimme maaliskuun lääkehoidon kuukausipalaveri, joten ajattelimme sen perään viettää virtuaalista kahvituntia kukin lempipullansa kera. Ja varmasti meiltä osallistutaan myös tuohon yhteiseen webinaariin – haluammehan olla osa tätä verkostoa ja päästä kuulemaan ajankohtaisista lääkehoidon asioista. Kenties tapaamme linjoilla!

 

Työn touhuisin terveisin,

Mediecolaiset

 

Lähteet:

https://innokyla.fi/fi/kokonaisuus/laakehoidon-paiva
https://fimea.fi/kehittaminen/laakeinformaation_kehittaminen/laakehoidon-paiva

 

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena

Kurssityötila-palvelu ja sisällöntuottajien kouluttaminen uudistuvat

Tammikuussa kurssityötila-palvelumme uudistuu ja avaamme täysin uuden verkkokurssin sisällöntuottaja-asiakkaillemme. Uusi koulutusmalli korvaa jatkossa usean tunnin livekoulutukset. Taustalla on Mediecon halu tarjota asiakkaille enemmän aikaan ja paikkaan sitomatonta laadukasta tukea. Myös videokirjasto tulee täydentämään palvelukokonaisuutta jatkossa.

Palvelumallin uudistus päätökseen

On tammikuu ja viisi lasia kuohuvaa kippistää toimiston neukkarissa. On aika hieman juhlia, sillä Mediecolla on saatettu maaliin pitkään valmistelun alla ollut palvelu-uudistus ja siihen liittyvä videopainotteinen verkkokurssi. Olemme iloisia ja vähän jännittyneinäkin, sillä ensimmäiset asiakkaat ovat nyt aloittaneet uudella mallilla kouluttautumisen. Kyse on kurssityötila-asiakkaista, jotka hyödyntävät Medieco eLearnia oppimisalustana omiin tarpeisiinsa ja tuottavat itse myös kurssisisältönsä.

Uudistuksen myötä olemme nyt siirtymässä pois useiden tuntien livekoulutuksista. Haluamme jatkossa panostaa sisällöntuottajien kouluttamiseen niin, että materiaali ja apu olisivat aina saatavilla. Livetilanteissa on ollut toki oma hohdokkuutensa, mutta kertaalleen kerrottu ja näytetty asia ei välttämättä muistukaan asiakkaan mieleen silloin, kun omaa kurssia on tarkoitus alkaa rakentamaan. Verkkoon tehty uusi oppimateriaali opastaa opetusvideoiden avulla sisällöntuottajaa vaihe vaiheelta ja on myös saatavilla ajantasaisena aina tarvittaessa.

Kurssilla ei ole tenttejä eikä siitä jaeta todistusta, sen sijaan toivomme, että kurssille jopa palattaisiin oppimaan asioita aina tarpeen tullen ja saisimme siitä palautetta.

Millainen kurssi?

Tämä juuri julkaistu kurssi kantaa nimeä ”Opi rakentamaan verkkokurssi: perusteet ja vinkit sisällöntuottajille”. Se etenee vaihe vaiheelta videoiden avulla ja niin, että asiakas rakentaa samalla omaa tyhjää kurssityötilaansa kohta kerrallaan.

Mediecon Opi rakentamaan verkkokurssi: Perusteet ja vinkit sisällöntuottajille.

Kurssin oppimistavoitteet keskittyvät muun muassa koulutustarpeen, kohderyhmän ja oppimistavoitteiden määrittelyyn, sekä kurssirungon laatimiseen. Opetamme myös Moodlen aktiviteettien ja H5P-aktiviteettien käyttämisen sisällöntuottamisessa. Lisäksi annamme vinkkejä itseopiskelukurssien verkkopedagogiikkaan, saavutettavuuden ja tekijänoikeuksien huomiointiin sekä visuaalisten elementtien valintaan oppimisalustalla.

Kaiken tämän tarjoilemme konkreettisessa ja käyttäjäystävällisessä muodossa – ohjaamme opiskelijaa kädestä pitäen, emmekä suinkaan tyydy pelkkään teoriatiedon esittelemiseen.

Henkilökohtaisempaa tukea ja syvempää oppimista

Kun perusteet opiskellaan näppärästi verkkokurssilla, avautuu mahdollisuus opittujen tietojen ja taitojen syventämiseen Mediecon ammattilaisen kanssa.

Käytännössä tarjoamme mahdollisuuden verkkotapaamisiin (yht. 3h/kurssityötila), joissa keskitytään asiakkaan kysymyksiin. Kokemuksemme mukaan tällaiset sparraushetket koetaan toimiviksi ja tehokkaiksi tavoiksi ratkoa asiakkaan ongelmia – siispä autamme teitä linjoilla jatkossakin!

Nyt emme suinkaan huokaise kuohuvan äärelle tämän pidemmäksi aikaa, vaan työ jatkuu. Keräämme aktiivisesti palautetta ensikokemuksista ja tuotamme kevään aikana kurssille lisää videomateriaalia. Julkaisemme pian myös videokirjaston niin nykyisiä kuin uusiakin asiakkaita tukemaan, joten pysythän kuulolla.

 

PS. Jos toimit jo sisällöntuottajana ja haluat päästä opiskelemaan kurssille – otathan yhteyttä!
Tämä palvelu ja koulutus on laadittu omistajaorganisaatioidemme käyttöön.

 

Iloa alkuvuoteen toivottaa kurssin videoillakin puhuva,

Pauliina

 

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena

Yhteistyötapaamiset – vuorovaikutuksen ja luottamuksen rakentamista

Tapasimme vastikään Oulussa

Järjestämme säännöllisesti yhteistyötapaamisia omistajahyvinvointialueidemme osaamisen tiimien eli keskeisten asiakkaidemme kanssa. Tapasimme tiimien kanssa vastikään nyt marraskuussa Oulussa, edellisen kerran kokoonnuimme toukokuussa. Tapaamisessa vaihdoimme tiimien kuulumiset, kävimme läpi työn alla olevat kurssit ja työtilat sekä keskustelimme integraatioon liittyvän ennakkotehtävän vastauksista. Lisäksi keräsimme digitaalisilla muistilapuilla asiakkaiden ideoita nykyisen yhteistyön parantamiseksi.

Tapaamisesta jäi käteen konkreettisia tapoja viestiä palveluistamme hyvinvointialueille; erityisesti niille, joille Medieco ei ole vielä kovin tuttu. Saimme myös vinkkejä siihen, mitä yhteisissä tapaamisissa olisi hyvä kertoa tai esitellä, sekä toiveita kurssien sisällöntuotantoa ajatellen. Muistilappujen sisällöistä saamme konkreettista suuntaa yhteistyön kehittämiseksi. Tätä tärkeää tietoa olemme jo hyödyntäneet toimintamme kehittämisessä ja tulemme ottamaan ne huomioon myös ensi vuoden toiminnassa.

Hyvinvointialueuudistus tuo tarpeita kokoontumisille

Pyrimme kokoontumaan kasvotusten osaamisen tiimien kesken 1–2 kertaa vuodessa. Tilaisuudet eivät ole vain tiedonjakoa varten, vaan ne ovat tärkeä vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen hetki kaikille osapuolille. Tapaamiset ovat olleet tänä vuonna erityisen tärkeässä roolissa, koska hyvinvointialueuudistus on tuonut uusia tuulia osaamisen tiimeihin ja toimintaprosesseihin. Tutustumalla toisiimme madaltuu myös kynnys jatkaa keskusteluja puhelimen, sähköpostin ja etäyhteyksien välityksellä.

Yhteistyötapaamiset ovat toisaalta myös meille tilaisuus jakaa tietoa Mediecon toiminnasta. Kerromme tapaamisissa ajankohtaisista asioista, työn alla olevista verkkokoulutusprojekteista, koulutusten suoritusmääristä sekä tulevaisuuden näkymistä. Usein tapaamiseen liittyy myös ennakkotehtävä, jonka antia käsitellään tapaamisessa. Tänä vuonna se liittyi järjestelmäintegraatioihin ja vastausten pohjalta lähdemmekin edistämään tätä toivottua ominaisuutta.

Yhteistyötapaamiset tarjoavat erinomaisen tilaisuuden kuulla asiakkaiden tarpeita ja odotuksia, mikä auttaa meitä kehittämään ja tuottamaan heille parempia palveluja. Rakennetaan jatkossakin luottamusta kasvokkain – yhdessä.

Seuraavia yhteistyökohtaamisia odotellessa,
Paula, verkkokoulutuspäällikkö

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena!

Uusia tuulia tiimissä!

Hei kaikille! Olen Pauliina Halla ja aloitin syyskuussa Mediecolla verkkokoulutusasiantuntijana. Kirjoittelen tässä tarinassa hieman itsestäni ja ajatuksistani verkkokouluttamiseen liittyen.

Katselen alaa sekä oppimisen että palvelukehityksen silmälaseilla. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja tehnyt molemmat lopputyöni verkkopedagogiikasta. Työtaustaa minulla on verkkokoulutusten uudistamisesta, digitaalisten palveluiden ja järjestelmien kehittämisestä sekä tuotteistamisesta. Olen tuottanut aiemmin verkkokursseja hyvinvointialan ammattilaisille kansainvälisesti ja toiminut myös koulutusalustan pääkäyttäjänä.

Aiempi tutkintoni on liikunta-alalta ja hyvinvointialalla pitkään työskennelleenä pyrin itsekin ”elämään niin kuin opetan”. Ei siis ole yhtään tavatonta, että palaveriputken lomassa astelen Medipoliksen portaita kuudenteen kerrokseen katkaistakseni istumista tai että urheilen keskellä työpäivää huolehtiakseni illan ja yön palautumisesta.

Verkkokurssien monipuolisuus on kiehtovaa

Verkkokursseissa minua kiehtoo niiden lukuisat mahdollisuudet. Koulutuksen siirtäminen verkkoon tuo usein järkevyyttä henkilöresurssien käyttöön, kun aikaa vapautuu toistuvalta kouluttamiselta muuhun työhön. Ajasta ja paikasta riippumattomuus tuo joustavuutta opiskeluun eikä edes maapallon toisella puolella oleskelu tule osallistumisen esteeksi. Kustannustehokkuus korostuu isojen massojen kouluttamisessa. Mediecolla pääsen sekä polkaisemaan käyntiin uusia kursseja, että jatkokehittämään olemassa olevaa tarjontaa.

On hyvin hyödyllistä miettiä, miten itse opit parhaiten uusia tietoja ja taitoja

Ajattelen, että tärkeintä kursseilla on kuitenkin oppiminen. Parhaimmillaan kurssit palvelevat eri oppimistyylejä ja -tapoja, kun materiaalit on suunniteltu monipuolisiksi oppimista tukemaan.

Myös osallistujat voivat optimoida omaa opiskeluaan verkkokursseilla suuntaan, jossa he parhaiten uutta tietoa omaksuvat. Yksinkertaisimmillaan kyse on olosuhteista – esimerkiksi mukava asento nojatuolissa ja kuppi kuumaa voivat edistää uuden asian omaksumista joillakin ihmisillä. Toisaalta kyse on aistikanavista, joilla vastaanotamme tietoa ja asioista, jotka auttavat meitä keskittymään. Toiset oppivat parhaiten kuuntelemalla podcastia makoillen, kun taas toiset katsovat mielummin videota samalla käsityötä neuloen. Osa ihmisistä tarvitsee useita kanavia tiedon omaksumiseen. Tällainen monikanavaisuus ja omaan tahtiin rauhassa eteneminen onnistuvat esimerkiksi luentovideoita katsomalla, niitä pysäyttämällä ja omia muistiinpanoja kirjoittamalla. Itsensä tunteminen edistää näin verkossa oppimista. On hyvin hyödyllistä miettiä, miten itse opit parhaiten uusia tietoja ja taitoja.

Huomiota käyttäjäkokemukseen

Kuten tiedetään, verkossa opiskelu vaatii osallistujalta myös itseohjautuvuutta, jotta kurssi tulisi suoritettua. Tähän emme voi Mediecolla täysin vaikuttaa, mutta voimme parantaa jatkuvasti kursseille pääsyn ja opiskelun teknistä sujuvuutta. Haluan omalta osaltani tukea käyttäjäkokemusta kaikin keinoin, jotta sinun opiskeluvauhtia ei pysäyttäisi mikään, kun inspiraatio iskee!

Mediecolla on hieno tekemisen meininki ja pienestä tiimistä huolimatta asioita saadaan paljon aikaan. Tästä pidän erityisen paljon ja olenkin innolla hyppäämässä sosiaali- ja terveysalan koulutustarpeiden pariin. Ehkä siis tapaamme linjoilla.

Sitä odotellessa, oikein innostavaa ja aurinkoista syksyä sinulle toivotellen,

Pauliina

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena

Tarvitseeko pyörä keksiä aina uudelleen?

Mediecon tehtävä on tuottaa ja hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon verkkokoulutuksia osaaville ammattilaisille. Saamme koulutustoiveita omistajiltamme eli hyvinvointialueilta. Näiden toiveiden ja tiedustelujen jälkeen selvitämme, millaisesta täydennyskoulutustarpeesta on kyse ja pystyisimmekö vastaamaan tähän tarpeeseen verkkokoulutuksella.

Mikäli verkkokoulutus on oikea vaihtoehto, aloitamme varsinaisen koulutuksen suunnittelun. Aina ei kuitenkaan ole järkevää tai mahdollista tehdä omaa verkkokurssia alusta alkaen. Joskus selviää, että toisella palveluntarjoajalla on täsmälleen tarvetta vastaava kurssi tai koulutuskokonaisuus.

Tarvitseeko pyörä keksiä aina uudelleen? Ei välttämättä. Yhteistyökumppaneiltamme voimme hankkia laadukkaita ja kustannustehokkaita koulutuksia, jotka vastaavat omistajiemme täydennyskoulutustarpeisiin.

 

Yhteistyökumppaneidemme rooli

Yhteistyö Qreform Oy:n, Kustannus Oy Duodecimin ja Työterveyslaitoksen kanssa on ollut olennainen osa toimintaamme jo useiden vuosien ajan. Yhteistyö on mahdollistanut koulutusten tarjoamisen omistajillemme ilman tarvetta keksiä pyörää uudelleen. Ovatko nämä palvelut ja koulutukset jo tuttuja sinulle?

  • Potilasturvaportti (Qreform Oy)
    • Potilasturvallisuutta taidolla -verkkokoulutus sisältää useita potilas- ja asiakasturvalllisuuden verkkokursseja
    • Laajasti käytössä Keski-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin hyvinvointialueilla
  • Oppiportti (Kustannus Oy Duodecim)
    • Terveydenhuollon ammattilaisten täydennyskoulutuspalvelu sisältää mm. verkkokursseja, oppikirjoja, laitekoulutuksia, webinaareja
    • Laajasti käytössä Keski-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin hyvinvointialueilla
  • Potilassiirtojen Ergonomiakortti® -koulutukset (Työterveyslaitos)
    • Sote-alan ammattilaisille, alan opiskelijoille ja opettajille suunnattu koulutus, jonka tarkoituksena on lisätä työ- ja potilasturvallisuutta
    • Käytössä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella

Miksi yhteistyö on tärkeää?

Yhteistyö on mahdollistanut kattavien koulutuskokonaisuuksien tarjoamisen omistajillemme. Yhteistyö säästää aikaa ja resursseja, kun voimme hyödyntää muiden asiantuntemusta ja valmiita koulutusratkaisuja.

Lue lisää yhteistyöstämme Qreformin kanssa asiakastarinasta.

 

Yhteistyöajatuksin
Paula, verkkokoulutuspäällikkö

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena!

 

Visuaalisuuden voimaa verkkokoulutuksiin

Olen Virpi Lehtonen, Oululaistunut Sotkamolainen, Kainuun korvessa kasvanut taiteen maisteri ja kuvataiteilija. Luonnossa liikkuminen ja eläimet ovat lähellä sydäntäni ja ratsastus on rakkain harrastukseni. Aloitin syyskuun alussa työskentelyn Mediecon digisisällöntuottajana. Verkkokoulutusprojekteihin tulen osallistumaan teknisenä toteuttajana ja visuaalisena osaajana: Jatkossa pyrin tuomaan helpotusta koulutusasiantuntijoiden ja sisällöntuottajien töihin toteuttamalla kurssien tarpeita vastaavia kuvitusmateriaaleja.

Media-alan ammattiopettajana sekä graafikkona vuosia toimineena minulla on laaja-alaista osaamista viestinnän saralta ja erilaisten digitaalisten materiaalien toteuttamisesta. Terveydenhuollon alalta minulla ei ole aiempaa kokemusta, mutta opettajana työskennelleenä minulla on pedagogista näkemystä kurssimateriaalien toteuttamiseen. Tästä uskonkin olevan apua koulutusmateriaalien kuvittamisessa ja toteuttamisessa. Verkkokurssin suunnittelussa mietin, miten tietoa kannattaisi esittää visuaalisesti ja miten kurssin suorittajaa voisi auttaa hahmottamaan tärkeitä asioita.

Verkkokurssien materiaalien tuottamisessa pyrin lähtemään liikkeelle toiminnallisuus –> käytettävyys –> esteettisyys näkökulmasta. Tiedon visuaalinen esitystapa vaikuttaa käyttäjäkokemukseen ja verkkokursseilla parhaan käyttäjäkokemuksen saa yleensä aikaiseksi monipuolisella, mutta selkeällä sisällöllä. Visuaalisuus on tärkeä osa verkkokoulutuksen kokemusta ja parhaimmillaan visuaalisuus tukee oppimista myös tunnetasolla. Tärkeintä lienee pitää mielessä mitä kurssilla on tarkoitus oppia ja miten visuaalinen sisältö parhaiten tukee oppimista. Hyvin jäsennelty aineisto ja sitä tukeva visuaalinen toteutus helpottavat asioiden sisäistämistä. Kuvituksen tärkein tehtävä onkin havainnollistaa ja konkretisoida tietoa. Paras lopputulos saadaan varmasti aikaan tekemällä yhdessä tiivistä yhteistyötä alan osaajien kanssa.

Tällä hetkellä perehdyn ja syvennyn Mediecon koulutuksiin ja olen innolla hypännyt mukaan Mediecon huipputiimiin. Pääsinkin jo ensimmäisellä työviikollani osallistumaan virkistysiltapäivään, jossa teemana oli “sekopäinen seitsenottelu”, mikä olikin oivallinen tapa tutustua Mediecon iloiseen ja kannustavaan työporukkaan.

Iloista syksyä toivottaen,

Virpi, digisisällöntuottaja