Breaking news!

Mediecon verkkokurssit ovat käyttäjälähtöisiä, monipuolisia, käytännönläheisiä ja moniammatillisten asiantuntijoiden laatimia.

Mediecon toimintaa ohjaavia arvoja ovat asiakaslähtöisyys, asiantuntijuus ja uudistuminen sekä luovuus. Nämä merkitsevät meille omistajien ja asiakkaiden tarpeisiin vastaamista, laajan asiantuntijaverkoston vaalimista sekä luovaa ongelmanratkaisua. Lisäksi ne tarkoittavat ajan hermolla pysymistä eli jatkuvaa uudistumista sekä toiminnan ja henkilöstön osaamisen kehittämistä. Arvot ovat lähtökohtina myös verkkokurssien suunnittelua ja ylläpitämistä ohjaaville periaatteille. Jokaisella verkkokurssillahan on oma kohderyhmänsä ja tavoitteensa. Näiden lisäksi meidän omien verkkokurssien suunnittelua ohjaavat seuraavat arvot: käyttäjälähtöisyys, monipuolisuus, käytännönläheisyys ja asiantuntijuus. Kurkataanpa, mitä näillä tarkoitetaan.

Kun kurssi suunnitellaan käyttäjälähtöisesti, puetaan suunnittelun ajaksi oppijan silmälasit päähän ja tarkastellaan tulevaa verkkokurssia oppijan näkökulmasta. Koulutuksen suunnittelu aloitetaan tunnistamalla kohderyhmä ja kohderyhmälle tyypilliset oppimista motivoivat sekä haastavat tekijät. Lisäksi huomioidaan oppijan resurssit opiskella: Saako oppija käyttää työaikaa koulutukseen ja kuinka paljon? Onko oppijalla opiskeluvälinettä, tietokonetta käytössään työpaikalla ja kotona. Suurin osa meidän omista verkkokursseista on osa pakollista ammattitaitoa ylläpitävää ja osaamista varmistavaa koulutusta. Ja kun uusi kurssi lanseerataan, ensimmäisiä kysymyksiä on: kauanko opiskeluun kuluu aikaa? Tätäkin seikkaa käsitellään jo kurssin suunnitteluvaiheessa.

Oppimisen motivaatiota ja mielenkiintoa opittavaa aihetta kohtaan ylläpidetään monipuolisella oppimateriaalilla. Mediecon verkkokursseilla hyödynnetään yhä enemmän visuaalista oppimista, josta olemmekin saaneet positiivista palautetta. Oppimateriaaleissa pyritään myös hyödyntämään Moodle-oppimisympäristön tarjoamia monipuolisia oppimista aktivoivia tehtäviä ja opittavan aiheen esittämistapoja. Lääkehoidon perusteiden oppija: oletko jo ratkaissut lääkehoidon termejä käsittelevän sanaristikon?

Oppimisen edellytyksenä on muistijäljen muodostuminen. Muistamista edesauttaa, kun oppija voi liittää opittavan asian johonkin omaan kokemukseen tai meidän tapauksessa, työympäristöön. Sen vuoksi hyödynnämme verkkokursseillamme case-oppimista eli potilas- ja asiakastapauksia niin osana oppimateriaalia kuin osaamista varmistavia testejä. Esimerkiksi Mediecon Lastensuojelun ABC-verkkokurssi seuraa Mimmi-tytön tarinaa pienestä päiväkoti-ikäisestä lastensuojelun asiakkaasta kohti kapinallista teiniä aina aikuisuuteen saakka. Lääkehoidon kursseilla taas paneudutaan erilaisten potilastapausten kautta ratkomaan lääkehoidon haasteita. Lääkehoidon erityisosaamisen kursseilla on hyvinkin haastavia potilastapauksia monine taustatietoineen ja haastavine ongelmineen. Erilaiset ongelmanratkaisutehtävät ovat myös suosittuja oppijoiden keskuudessa.

Vaikka me mediecolaiset olemme monialaisia osaajia, emme toki laadi verkkokoulutuksia yksiksemme. Meillä on laaja yhteistyökumppani- ja asiantuntijaverkosto kavereina ja tukena. Verkkokurssejamme päivitetään säännöllisesti yhdessä sisällöntuottajien kanssa. Lisäksi uudet verkkokurssit testataan ja pilotoidaan aina kohderyhmään kuuluvien pilotoijien toimesta. Yhteistyö asiantuntijoiden kanssa on edellytys terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisten koulutusten laadun takaamiseksi.

Asiakasymmärrys kiteyttää pedagogiset periaatteemme. Asiakkaamme arvostavat, sitä että heidät on huomioitu kurssin suunnittelussa, oppimateriaalissa on samaistuttavia esimerkkejä ja materiaali ei ole pelkkää lukemista. Oppimateriaali on alan asiantuntijoiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille laatimaa. Valmiita me emme ole, mutta kuten alussa totesin, olemme uudistuva verkko-oppimisen asiantuntijaorganisaatio. Viimeisin uudistuminen on ollut Medieco eLearn verkko-oppimisympäristön kehittäminen asiakaslähtöisempään suuntaan. Palautteiden mukaan olemme siinä onnistuneet.

Sinä asiakkaamme olet Mediecon toiminnan keskiössä, sillä sinun osaamisesi turvaa elämää!

 

Tämän kirjoitteli Tanja, verkkokoulutuksen ja terveydenhuollon asiantuntija

Asiakaspalvelun näkökulma tulevaan järjestelmäuudistukseen / Kundbetjäningen som perspektiv för den kommande systemförändringen

Edellisessä tarinassamme kerroimme Medieco eLearn -verkko-oppimisympäristön tulevista uudistuksista. Tällä kertaa jatkamme samalla aihepiirillä, näkökulmana asiakaspalvelu.

Olemme pitäneet tilastoa asiakastuen yhteydenotoista viimeiset kolmisen vuotta. Tilastot ovat auttaneet meitä tunnistamaan kehittämiskohteita järjestelmissämme.

Suurimpia haasteita nykyisessä järjestelmässämme on ollut kirjautumisessa oppimisympäristöön, johon tuomme uudistuksen myötä parannuksia. Kaikki uusien hyvinvointialueiden työntekijät tulevat lähitulevaisuudessa kirjautumaan Medieco eLearn -verkko-oppimisympäristöön ns. kertakirjautumisen kautta työpaikan kirjautumistunnuksilla. Muille asiakkaillemme tulee itserekisteröityminen, jolloin sisäänkirjautuminen tapahtuu ilman ylimääräistä odottamista tunnuksien luomiseen liittyen.

Toinen iso uudistus on koulutukseen ilmoittautuminen. Jokainen asiakasyrityksemme tulee saamaan laskutusavaimen, jonka avulla ilmoittaudutaan koulutuksiin. Tämän jälkeen koulutukset avautuvat ilmoittautujalle käyttöön välittömästi. Lisäksi nk. turhat ilmoittautumiset jo avoinna olevaan koulutukseen tulee vähentymään.

Uudistuksen myötä oppimisympäristökin saa uutta ilmettä. Tämän myötä esimerkiksi vanhojen todistusten hakeminen omasta oppimisympäristöstä tulee olemaan helpompaa; etusivulle tulee Todistus-painikkeesta.

Uudistuksen myötä ohjeistus ja viestittäminen tulee edelleen olemaan suuressa roolissa. Asiakaspalvelumme auttaa niin sähköpostilla kuin puhelimitsekin jo ennestään tuttuihin palveluaikoihin. Nettisivuillamme tullaan päivittämään UKK-osiota jo etupainotteisesti ja myös kun uusia kysymyksiä ilmenee, joita emme ole tulleet ajatelleeksi.

Otamme mielellämme jatkossakin vastaan kaikenlaista palautetta liittyen esimerkiksi koulutuksiimme ja Medieco eLearn -verkko-oppimisympäristön toimivuuteen. Kehitämme jatkossakin palveluitamme ja oppimisympäristöä vielä käyttäjäystävällisemmäksi, kun uusia tarpeita nousee esille.

Mukavaa joulunodotusta!

Thomas, Palveluasiantuntija

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena

I vår tidigare story pratades det om den kommande förnyelsen av Medieco eLearn -nätinlärningsomgivningen. Den här gången fortsätter vi med samma ämne, med kundbetjäning som perspektiv.

Vi har fört statistik över kundbetjäningskontakter de senaste tre åren. Statistiken har hjälpt oss att identifiera utvecklingsområden i våra system.

De största utmaningarna i vårt nuvarande system har varit att logga in i nätinlärningsomgivningen, vilket kommer att förbättras med förnyelsen. Inom en snar framtid kommer alla anställda i de nya välfärdsområdena att logga in i Medieco eLearn -inlärningsomgivningen, via en s.k. enkel inloggning genom att använda arbetsplatsens inloggningsuppgifter. Självregistrering kommer att vara tillgänglig för våra övriga kunder, varvid inloggning sker utan väntan.

En annan stor förändring är att anmäla sig till skolningar. Vart och ett av våra kundföretag kommer att få en faktureringsnyckel, som kommer att användas för att anmäla sig till skolningar. Efter detta är skolningarna omedelbart tillgängliga för den registrerade. Dessutom kommer de så kallade onödiga anmälningarna till skolningar som redan är öppna minska.

I och med förnyelsen får även Medieco eLearn -nätinlärningsomgivningen ett nytt utseende. Detta gör det till exempel lättare att söka efter gamla intyg; inlärningsomgivningens hemsida kommer att få knappen Intyg.

Med förnyelsen kommer vägledning och instruktion att spela en viktig roll. Vår kundbetjäning hjälper till via e-post såväl som per telefon under de redan bekanta servicetiderna. Ofta ställda frågor -avsnittet på vår hemsida kommer att uppdateras med prioritet och även när det dyker upp nya frågor som vi inte har tänkt på.

Vi tar även i fortsättningen emot all slags feedback angående till exempel våra utbildningar och funktionaliteten i Medieco eLearn -nätinlärningsomgivningen.

God väntan på jul!

Thomas, Service specialist

Medieco – Stöd för kunniga experter

Kohti uudistuvaa Medieco eLearn -verkko-oppimisympäristöä

Mediecolla on tärkeä rooli sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osaamisen ylläpitämisessä, varmistamisessa ja kehittämisessä. Medieco eLearn -verkko-oppimisympäristössä olevia verkkokurssejamme ja työtiloja käyttävät tuhannet sote-alan ammattilaiset.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on meneillään suuri muutos, jonka vuoksi myös meillä on tarve uudistua.

 

Mikä uudistuu?

Medieco eLearn -verkko-oppimisympäristö uudistuu loppuvuoden aikana. Näkyvimmät muutokset oppimisympäristön käyttäjille ovat:

  • uusi käyttäjä luo käyttäjätunnuksen itse oppimisympäristöön tai kirjautuu työpaikan kirjautumistunnuksella
  • käyttäjä ilmoittautuu kurssille Medieco eLearnissä
  • verkkokurssi avautuu heti ilmoittautumisen jälkeen
  • omat todistukset ovat helposti löydettävissä
  • oppimisympäristön ulkoasu päivittyy

Verkkokurssien laskutus tulee automatisoitumaan; tämä muutos näkyy parhaiten meille mediecolaisille sekä asiakasorganisaatioiden laskuntarkastajille.

Olemme suunnitelleet uudistusta jo pidemmän aikaa. Tänä vuonna suunnitelmat muuttuvat konkretiaksi yhteistyössä oppimisympäristön toimittajan Mediamaisterin kanssa ja työ jatkuu taustalla loppuvuoden ajan.

Miksi uudistuu?

Joskus asiakkaalle näyttäytyvä palvelu vaikuttaa sujuvalta ja mutkattomalta. Palvelu tai järjestelmä voi kuitenkin taustalla olla palveluntarjoajalle työläs ja aikaa vievä joiltakin osiltaan. Tai sitten prosesseissa on uudistamisen paikka.

Olemme tunnistaneet uudistamistarpeita verkko-oppimisympäristön käytettävyydessä, käyttäjätietojen hallinnassa ja laskutuksessa.  Olemme kuunnelleet ja keränneet omistajiemme ja asiakkaidemme palautteita ja toiveita. Kaikkia toiveita emme varmastikaan pysty toteuttamaan, mutta uudistuksella saamme parannuksia moniin asioihin.

Uudistuksessa meille tärkeää on parantaa oppimisympäristön käyttäjäkokemusta ja tehostaa omia prosessejamme taustalla. Haluamme nopeuttaa käyttäjän pääsyä kursseille ja selkeyttää käyttäjän polkua oppimisympäristössä.

Miksi juuri nyt?

Sosiaali- ja terveydenhuollossa eletään suuren, jopa historiallisen muutoksen aikaa. Muutos koskee myös Mediecon omistajaorganisaatioita. Ensi vuoden alusta alkaen Mediecon omistaa neljä pohjoisinta hyvinvointialuetta. Muutoksen myötä Mediecon asiakaskunta ja oppimisympäristön käyttäjämäärä laajenee ja koulutustarpeita tulee todennäköisesti lisää. Oman uudistuksemme myötä pystymme tehostamaan omia prosessejamme ja siten vastaamaan paremmin omistajiemme koulutustarpeisiin.

Mikä säilyy ennallaan?

Verkkokurssit ja työtilat ovat edelleen tutussa osoitteessa https://elearn.medieco.fi. Asiakaspalvelumme auttaa jatkossakin kaikissa Medieco eLearnin käyttöön liittyvissä asioissa.

Miten uudistus etenee?

Medieco eLearnin uudistusta tehdään taustalla syksyn ajan. Monia asioita joudutaan vielä selvittämään tai odottamaan, erityisesti hyvinvointialuevalmistelun puolelta.

Tiedotamme Mediecon eLearnin käyttäjiä ja asiakasorganisaatioidemme yhteyshenkilöitä uudistuksen etenemisestä ja siitä, millaisia toimenpiteitä uudistus käyttäjiltä vaatii.

Viestimme uudistuksen vaiheista Medieco eLearnin etusivulla ja nettisivujemme Ajankohtaista-sivulla

 

Opitaan yhdessä uutta!

Paula, verkkokoulutuspäällikkö

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena!

 

Takkuaako verkko-opiskelu?

Verkko-opiskelu ei taatusti ole aina pelkkää ihanuutta sille innokkaimmallekaan oppijalle. Vaikka oma motivaatio olisi vahva, saattaa opiskelulle ja oppimiselle olla muunlaisia haasteita tai jopa esteitä. Mediecossa tehdään tiiviisti töitä verkkokoulutusten ja -perehdytysten ja verkossa tapahtuvan täydennyskoulutuksen parissa. Projektit toteutuvat usein yhteistyössä asiakkaan kanssa. Esimerkiksi aikaresurssien puute kohdataan usein jo koulutusten suunnittelussa ja sisällöntuotannossa. Ei siis ole aivan tavatonta sekään, että tarpeellinen, hyvän aikaa rakenneltu, valmistunut verkkokoulutus odottaa osallistujiaan – koska resurssit.

Vuorokauteen ei tunteja enempäänsä mahdu eikä työaika aina riitä edes välttämättömimpien tehtävien hoitamiseen, saati laajan verkkokoulutussisällön läpikäymiseen. On kuitenkin pieniä asioita, joita oppija voi tehdä ja pohtia, jos verkko-opiskelu takkuaa. Asenteeksi tai ajaksi ei kukaan voi muuttua. Jos voisi, niin sitähän me täällä Mediecossakin purkitettaisiin 🙂

Selaile vielä alla olevat diat. Lukemiseen menee vain pari minuuttia, mutta toivottavasti ehdit pysähtyä hetkeksi pohtimaan. Myönnettäköön, että ”niksit” kuulostavat itsestään selviltä ja saattaapa joku niistä ärtyäkin – se on sallittua. Aika usein juuri itsestään selvältä tuntuvat neuvot ja ohjeet ovat lopulta vaikeimpia toteuttaa, varsinkin jos niihin ei itse kiinnitä riittävästi huomiota (vrt. syö terveellisesti – nuku riittävästi – liiku monipuolisesti).

– Mari
verkko-opiskelija

Yritysilmeen nuorennusleikkaus

Jos Medieco olisi persoona, millainen hän olisi? Olisiko hän luotettava, ystävällinen ja helposti lähestyttävä? Kenties asiantunteva ammattilainen? Sellainen hän ainakin haluaisi olla. Yrityksen visuaalinen ilme johdetaan organisaation strategiasta ja arvoista. Mediecolle tärkeitä arvoja ovat asiakaslähtöisyys ja asiantuntijuus. Myös uudistumista ja luovuutta arvostetaan.

Kevään aikana olemme uudistaneet Mediecon visuaalisen ilmeen ja uusi yritysilme tulee käyttöön laajemmin loppuvuoden aikana.

Yrityksen visuaalisen ilmeen päivittäminen oli ajankohtaista, koska verkkokoulutuksissa ja yrityksen viestinnässä oli käytössä hyvin monenlaista ilmettä. Käytössä oli kuusi vuotta sitten tehty graafinen ohjeistus, jota oli sovellettu kunkin oman maun mukaan. Myös vanhaa logoa haluttiin päivittää, sillä se vaikuttaa jo aavistuksen nuhruiselta. Uudella yritysilmeellä haluamme yhtenäistää Mediecon visuaalisen ilmeen käyttöä ja rakentaa vahvaa Medieco-brändiä.

Nyt on hyvä aika uudistua ja “tuulettaa” Mediecon ilmettä, sillä omistajaorganisaatioissamme puhaltavat myös uudet tuulet: Sote-uudistuksen myötä sairaanhoitopiirien kuntayhtymät ja erityishuoltopiirit muuttuvat hyvinvointialueiksi 1.1.2023.

Halusimme säilyttää jotain tuttua Mediecon vanhasta brändi-ilmeestä ja lähdimme päivittämään vanhaa logoa. Mediecon logon fontti säilyi ennallaan ja päätimme pitää tunnuksen tummansinisen värin. Tämä väri luo pohjan Mediecon visuaalisen viestinnän värimaailmalle. Lapis Lazuli -väri on luonteeltaan syvä ja rauhallinen. Tummansininen väri edustaa totuutta, uskollisuutta, luotettavuutta, turvaa sekä rauhoittaa mieltä ja vapauttaa hengitystä. Brändivärin rinnalle valitsimme väripalettiin uudet tukivärit. Värivalinnoissa pyritään jatkossakin huomioimaan myös saavutettavuus kaikissa aineistoissamme. Mediecon uusi logo ja liikemerkki symboloi “Mediecon lääkepilleriä” ja tämä pilleri on Mediecon verkkokoulutukset.

Visuaalisen ilmeen uudistaminen on prosessi, joka sisältää muun muassa yrityksen logon, värimaailman ja typografian suunnittelun, digitaalisten aineistojen tekemisen, sekä graafisen ohjeiston laatimisen. Mediecon visuaalisen ilmeen uudistamistyö on ollut minulle iso antoisa ponnistus. Apunani tässä prosessissa on ollut koko Mediecon tiimi. Yhdessä jatkamme tämän uudistuksen viemistä käytäntöön.

 

Iloisin kesäterveisin,

Virpi, taiteen maisteri, kuvataiteilija ja Mediecon digisisällöntuottaja

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena!

Erityisvastuualuetasoinen yhtenevä ensihoidon tasotestaus ei ole Suomessa itsestäänselvyys

Medieco eLearn-verkko-oppimisympäristö toimii OYS-erityisvastuualueella ensihoidon koulutus- ja tiedotusalustana. Alueellisia ensihoidon työtiloja on viisi ja niillä jokaisella on omat, asiakkaan nimeämät ylläpitäjänsä. Ylläpitäjät, koulutusvastaavat ja muut yhteyshenkilöt vastaavat alustojen sisällöistä ja rakenteista. Medieco antaa tarvittaessa tukea teknisissä asioissa ja joskus selvittelemme yhteistyössä hyvinkin kimurantteja tilanteita. Mutta tämä ei ole ensihoidon toimijoiden ja Mediecon ainoa yhteistyön muoto.

Ensihoidon ja pelastuslaitosten henkilöstö osoittaa säännöllisesti osaamistaan muun muassa ns. tasotestauksilla ja myös nämä ”ensihoidon tentit” (perustaso ja hoitotaso) suoritetaan Medieco eLearn:ssa. Tenttien päivitystyö on aina mielenkiintoinen ja yleensä useamman henkilön työpanosta vaativa projekti – niin lääkehoidossa kuin ensihoidossa. Tänä vuonna ensihoidon tenttikysymyspankin päivittämiseen on osallistunut ensimmäistä kertaa muutaman henkilön sijaan 20 ensihoitajaa ”Kuhmosta Enontekiölle”. Työryhmän koordinoijana toimii OYS-erva ensihoitokeskuksesta ensihoidon asiantuntija Juho Siltala. Juhon kommentit voit lukea tarinan lopusta.

Työryhmä on päivittänyt hoitotason tentin kysymyspankin laatimalla noin 500 täysin uutta tenttikysymystä. Päivitystyöhön on kuulunut tenttikysymysten vertaisarviointi ja oikoluku. Samassa yhteydessä perustason tentin kysymyksiä on OYS-erva ensihoitokeskuksen toimesta päivitetty ja oikoluettu. Minun tehtäväni tässä projektissa oli jatkaa oikolukua mahdollisten kirjoitusvirheiden osalta – tiedostaen sen, että 1000 kysymystä on melkoinen määrä jo pelkästään silmäiltäväksi, vaikkakin oikeinkirjoituksen tarkistusta käyttäen. Ohjelma kun saattaa herjata oikeinkirjoitettuja termejä, esim. intubaatio, pre-eklampsia, laryngiitti.. mutta varsinaiset kirjoitusvirheet tai huonosti muotoillut lauseet eivät jää aina tarkistuksissa kiinni.

Ensihoidon kysymysten päivittäminen

Oikolukemisen jälkeen muokkasin kysymykset sellaiseen tekniseen muotoon, että myös oppimisympäristö ymmärtää kysymyksen rakenteen ja oikean vastauksen – ja että se osaa antaa tenttijälle palautteen tämän valitsemaan vastausvaihtoehtoon liittyen. Kysymykset asettuivat kummassakin tentissä 20 eri kategoriaan. Tein Moodleen uudet tenttityötilat, laadin tentit ja todistukset, tarkistin monenmonta asetusta ja perustin asiakkuuksittain koulutukset Mediecon järjestelmiin. Uudistuneen kysymyspankin myötä olen lisäksi tehnyt OYS-ervan ensihoitajien käyttöön myös uudet harjoitustentit.

Kysyin Juholta tarinaan liitettäväksi palautetta projektista ja yhteistyöstä Mediecon kanssa. Hän kommentoi seuraavasti:

“OYS-ervalla työskentelee noin 1100 ensihoitajaa, joiden yhtenevä tasotestaus on monen vuoden kehitystyön ja laajan yhteistyön tulos, niin ensihoidon toimijoiden kuin Mediecon kesken. Erityisvastuualuetasoinen yhtenevä tasotestaus ei ole Suomessa itsestäänselvyys. Pohjois-Suomen ensihoitajat ja ensihoito-organisaatiot hyötyvät yhtenevästä tasotestauksesta siten, että yhdessä OYS-ervan ensihoito-organisaatiossa suoritettu tasotestaus käy osaamisen osoittamiseen kaikissa OYS-ervan ensihoito-organisaatioissa.

OYS-erva ensihoitokeskus koordinoi ja vastaa ensihoidon tasotenttien kysymysten ajantasaisuudesta ja kehittää tasotestausta kokonaisuutena. Yhteistyö Mediecon kanssa on ollut säännöllistä, helppoa ja edellytys tenttikysymysten päivitysprosessien onnistumisessa. Saamamme ohjaus uusien kysymysten teknisestä kirjaamisesta taulukko-ohjelmistoon oli edellytys sille, että 20:n ensihoitajan muodostama työryhmä onnistui laatimaan yhtenevällä tavalla tenttikysymyksiä, joiden siirtäminen lopullisen tentin kysymyspankkiin oli sujuvaa.

– Juho Siltala, ensihoidon asiantuntija, OYS-erva ensihoitokeskus”

Tämä ensihoidon kysymysten ja tenttien päivittäminen oli minunkin mielestä oikein sujuva projekti. Kiitos kuuluu kaikille projektiin osallistuneille ensihoidon ammattilaisille!

Päivittelemisiin,

Mari

ps. Kirjoitin viimeksi palautteista. Tässä tarinassa on siis myös lyhyt vastaus kirjoitusvirheitä koskeneeseen palautteeseen, jossa aivan aiheellisesti ja asiallisesti ihmeteltiin, että “eikö näitä kysymyksiä kukaan oikolue?” 😊 Uudet kysymykset sisältävät tentit otetaan käyttöön 1.9. eli mikäli ilmoittautuminen tehdään 31.8., avautuu ensihoitajalle vielä ns. vanha tentti. Palautteenne ovat tervetulleita jatkossakin!

Verkoston voimaa – verkkokurssi verkkokurssin tekemisestä

Jossain on joku, joka painii saman haasteen parissa kuin sinäkin. Kannattaako pyörää keksiä uudelleen jokaisessa Suomen kolkassa vai pitäisikö yhdistää voimat ja keksiä jotain parempaa yhdessä. Jakaa omaa osaamista muille ja oppia toisilta. Näistä ajatuksista on saanut alkunsa yliopistosairaaloiden verkkokoulutusverkoston toiminta.

Meitä on viisi tiimiä ympäri Suomen, joista Medieco edustaa pohjoisinta yliopistosairaalaa. Olemme joukko erikokoisia työyhteisöjä. Meillä on laaja verkosto yhteistyökumppaneita ja lukemattoman paljon koulutustarpeita ja -toiveita. Kaikki käyttävät Moodle-oppimisympäristössä ja laativat koulutuksia sosiaali- ja terveydenhuollon osaajille. Kuitenkin jokaisella tiimillä on oma erityisosaamisensa ja asemansa, vaikka paljon on yhteistäkin.

Yhteistyö sai alkunsa virallisesti Tampereella 4 vuotta sitten. Merkittävin yhteistyön saavutus on yhteisen koulutuksen laatiminen: verkkokoulutus, joka käsittelee verkkokoulutuksen tekemistä.

Mihin tarvitaan koulutusta verkkokurssin tekemisestä?  Mehän olemme aiheen asiantuntijoita ja osaamme tehdä verkkokurssit. Kuitenkin yhteistyön muotoja on yhtä monta kuin on verkkokurssiprojektia.

Meidän luo tullaan idean kanssa:

  • Minä haluan tehdä verkkokoulutuksen vuoteen petaamisesta. Koko meidän klinikan henkilöstön pitää käydä se.
  • Minä teen videon, jossa näytetään vuoteen petaaminen alusta loppuun. Sen jälkeen kaikki osaavat tehdä sen.
  • Laitetaan se video sekä ohje-pdf sinne teidän alustalle.

Tässä kohtaa on kuitenkin herännyt jo monta kysymystä.

  • Ratkaiseeko verkkokurssi tätä ongelmaa?
  • Mitä tällä verkkokurssilla tavoitellaan?
  • Onko tämä ongelma vain sinun klinikassa?
  • Mikä on budjetti ja aikataulu?
  • Tekeekö innokas tekijä kurssin itsenäisesti?
  • Miten oppijat saadaan oppimaan?

Tarkoitus ei ole tappaa innokkuutta vaan lyödä vähän lisää löylyä tekijän ideakiukaaseen. Hän pääsee jalostamaan ideaansa osallistumalla Verkkokurssin ABC -verkkokurssille, jossa opastetaan verkkokurssin laatiminen ideasta viimeistelyyn saakka.

Kaikki alkaa ideasta, niin myös meidän verkkokurssimme. Aivan aluksi mietitään rahaa ja aikaa: mitä maksaa ja kauanko kuluu aikaa. Videon tuottaminen on kalliimpaa ja enemmän aikaa vievää kuin tekstisisällöntuottaminen, mutta lyhytkin video on usein havainnollisempi kuin luettu teksti. Kuitenkin videon päivittäminen ja ylläpitäminen on haaste – se siis soveltuu vain tiettyihin aiheisiin. Aluksi on syytä myös määritellä, mitä verkkokurssilla tavoitellaan ja kenelle opetetaan. ”Kaikkea kaikille” on huonoin mahdollinen lähtökohta!

Seuraavaksi kääritään hihat eli aloitetaan varsinaisen verkkokurssin suunnittelu: mitä ja miten verkkokurssilla opitaan? Miten kurssi etenee ja mitä kurssilla suoritetaan? Eli pohditaan, miten kurssille asetettuihin oppimisen tavoitteisiin päästään. Oppiiko aikuinen oppija uuden kädentaidon lukemalla ohjeen ja katsomalla videon? Kenties, jos hän samalla toistaa asian käytännössä. Olisiko vuoteen petaamisen koulutus kuitenkin monimuotokoulutus,  jossa verkko-opinnot yhdistettäisiin lähikoulutukseen tai vaikka työpajaan, jossa käsitellään vuodepotilaan hoitamista laajemminkin. Yksi Verkkokurssin ABC:n tärkeimmistä viesteistä onkin koulutuksen suunnittelun merkityksen korostaminen! Kuten jo tässä esimerkissä huomataan, suunnitteluvaiheessa nousee esiin paljon kysymyksiä, joihin pitää löytää vastaukset ennen kuin meillä on toteutusta vaille valmis ja oppijoiden toimintaan toivotulla tavalla vaikuttava verkkokoulutus.

Lopuksi on jo melkein valmista eli luodaan silmäys pilotointiin ja kurssin käyttöönottoon ja julkaisuun. Myös kurssin ylläpitäminen ja päivittäminen huomioidaan eli kurkistetaan myös kurssin tulevaisuuteen.

Lyhykäisyydessään, tästä on kyse Verkkokurssin ABC:ssä. Tarkoitus on, että sinä innokas verkkokurssin suunnittelija, tiedät miten verkkokurssin suunnittelussa kannattaa edetä, jotta välttäisit verkkokurssin laatimisen pahimmat sudenkuopat.

 

Yhteistyössä Suomen yliopistosairaaloiden verkkokoulutusverkoston kanssa – Osaavien ammattilaisten tukena.

 

ps: Miten pääset osallistumaan kurssille? Tule meille ideasi kanssa…

Yhdessä osaavien opiskelijaohjaajien tukena

Medieco eLearn -verkko-oppimisympäristössä on monia omistajiemme täsmätarpeisiin tehtyjä verkkokoulutuksia. Näissä verkkokoulutuksissa sisällön asiantuntemus tulee omistajan puolelta ja me mediecolaiset tuomme koulutukseen verkkopedagogisen ja teknisen tietotaitomme. Tässä tarinassa esittelen yhden onnistuneen verkkokoulutusprojektin, jonka tuloksena syntyi Opiskelijaohjauskoulutus – Ohjausosaamisen perusteet.

Miksi päädyttiin verkossa tarjottavaan koulutukseen?

Oulun yliopistollisessa sairaalassa eli OYS:ssa toteutetaan vuosittain noin 2800 sosiaali- ja terveysalan opiskelijan harjoittelujaksoa ja noin 10000 harjoitteluviikkoa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että henkilökunnan ohjausosaaminen tukee laadukkaan ohjauksen toteutumista ja opiskelijan oppimista.

OYS:n opiskelijaohjaajia on koulutettu ja koulutusta kehitetty yhteistyössä Oulun yliopiston hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikön kanssa. Koulutukselle on ollut suuri tarve. Lähiopetuksena järjestettyjen ohjauskoulutusten rajallinen osallistujamäärä on vaikuttanut siihen, että kaikki halukkaat eivät ole päässeet mukaan koulutukseen.

Osapuolilla heräsi ajatus verkkomuotoisesta koulutuksesta, joka tavoittaisi aiempaa laajemman osallistujamäärän. Yhteisenä toiveena oli saada opiskelijaohjauksen perusosaamisen verkkokoulutus, jota voitaisiin tarvittaessa vahvistaa syventävillä lähiopinnoilla.

Miten projekti eteni?

Verkkokoulutuksen suunnittelu ja toteutus aloitettiin Oulun yliopiston Qualment-hankkeessa. Hankkeesta saadut hyvät kokemukset kannustivat jatkamaan verkkokoulutuksen tarjoamista OYS:n henkilökunnalle. Yhteistyö Mediecon kanssa oli luonteva aloittaa, koska Mediecon verkko-oppimisympäristö oli jo kattavasti käytössä OYS:n henkilöstön täydennyskoulutuksissa.

Opiskelijaohjauskoulutuksen tavoitteeksi määriteltiin opiskelijaohjaajien ohjausvalmiuksien vahvistaminen ja käytännön oppimisympäristöissä tapahtuvan opiskelijaohjauksen laadun kehittäminen.

Opiskelijaohjauskoulutuksen tekeminen oli moniammatillinen projekti. Oulun yliopisto vastasi siitä, että oppimateriaalin pedagoginen sisältö oli näyttöön perustuvaa. Myös yliopisto-opiskelijat pääsivät tuottamaan koulutukseen materiaalia yhteistyössä muiden kanssa.  OYS:n opetustoimijat vastasivat siitä, että oppimateriaali soveltuu työelämän toimintatapoihin ja käytäntöihin. Osapuolet määrittelivät yhteistyössä koulutuksen sisällöt ja menetelmät. Mediecon tehtävänä oli tarjota koulutukselle tekninen alusta, etsiä toimivimmat tekniset ja verkkopedagogiset ratkaisut sekä toteuttaa koulutus verkkoon henkilökunnan saataville.

Millainen verkkokoulutus yhteistyöstä syntyi?

Opiskelijaohjauskoulutus – Ohjausosaamisen perusteet otettiin käyttöön syyskuussa 2021. Kurssin suunnittelusta käyttöönottoon meni aikaa noin 10 kuukautta.

Lopputuloksena syntyi itseopiskeltava verkkokoulutus, jonka kohderyhmänä on OYS:n sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita ohjaava henkilöstö. Koulutuksessa käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa opiskelijan ohjaaminen laadukkaasti, opiskelijan oppimisen tukeminen sekä opiskelijaohjaajan ominaisuudet.

Millaista palautetta olemme saaneet?

Koulutukseen on tähän mennessä ilmoittautunut jo noin 120 osallistujaa ja siitä on saatu hyvää palautetta. Ohjaajien mielestä koulutus on helppo suorittaa. Koulutuksen avulla ohjausosaamisen perusosaamisen taso on mahdollista saavuttaa nopealla aikataululla. Myös tarve oman osaamisen tason syventämiselle on; syventäville lähiopinnoille on siis selvä tilaus.

Yhteistyö OYS:n, Oulun yliopiston ja Mediecon välillä sujui hyvin ja tavoitteellisesti. OYS:n ja Oulun yliopiston työryhmä toteaa: ”Hyvä moniammatillinen yhteistyö. Asiantuntijoiden yhteissuunnittelu oli vaivatonta, yhteinen päämäärä selkeä. Mediecon suunnittelijan asiantuntijuus ja kokemus verkkokoulutuksen lopputulokseen oli suuri, erityisesti koulutuksen sisällön muokkaaminen pedagogisesti toimivaan ja mielenkiintoiseen muotoon vaihtoehtoja tarjoten ja hyödyntäen alustan mahdollisuuksia.”

Mediecon Mari Hosionaho puolestaan arvioi yhteistyötä näin: ”Projekti eteni sujuvasti ja työryhmän välinen viestintä toimi aivan erityisen hyvin. Avoimiin kysymyksiin saatiin puolin ja toisin nopeasti vastauksia. Työskentely oli mutkatonta, kun roolit ja vastuut olivat selkeät. Alkuvaiheessa tehty huolellinen suunnittelu kantoi koko projektin ajan.”

Tällaisia yhteistyöprojekteja on ilo tehdä jatkossakin!

Terveisin,
Paula, verkkokoulutuspäällikkö

Medieco – Osaavien ammattilaisten tukena!

*******************************

Tarinaa varten haastateltiin professori (TtT, SH) Kristina Mikkosta ja väitöskirjatutkija (TtM, SH) Veera Kaarlelaa (Oulun yliopisto) sekä opetuskoordinaattori Tanja Tähtistä ja opetusylihoitaja Taina Kärsämänojaa (OYS).

 Projektissa olivat mukana myös tutkija (TtM, SH) Ashlee Oikarainen (Oulun yliopisto) sekä  opetuskoordinaattorit Pirkko Sivonen, Arja Laitinen, Tiina Takku, Anne Lukkari ja Päivi Kaski (OYS).

 

Säkerställ din kompetens på svenska

Finland är ett tvåspråkigt land. Därför har vi översatt våra populäraste skolningar i läkemedelsbehandling till svenska.

Till vårt svenska skolningsurval kommer du här: https://medieco.fi/sv/traningar/

Som närvårdare, medikalvaktmästare eller primärskötare studerar du nätskolningen Grundkunskaper i läkemedelsbehandling som är en grundskolning i läkemedelsbehandling. Ifall du dessutom vårdar patienter som får intravenös vätskebehandling och epidural smärtbehandling kan det vara skäl att genomföra skolningen: Observation vid krävande vätske- och läkemedelsbehandling. Om du på motsvarande sätt vårdar patienter med psykiatriska sjukdomar eller berusningssjukdomar kan du studera skolningen: Läkemedelsbehandling av psykiatriska patienter och berusningspatienter.

Skolningen: Genomförandet av krävande vätske- och läkemedelsbehandling är avsett för dig sjukskötare, hälsovårdare, barnmorska eller första vårdare. Denna skolning är en grundskolning i läkemedelsbehandling och innefattar också materialet i skolningen: Grundkunskaper i läkemedelsbehandling. Dessutom beroende på vilka dina arbetsuppgifter är kan du behöva kompletterande skolning i Epidural smärtbehandling eller Vaccinering.

Skolningar som är riktade för vårdpersonal på röntgenvårdsavdelningar och i munvården har dessutom sina egna svenskspråkiga grundskolningar i läkemedelsbehandling.

Om du inte fått skolning i läkemedelsbehandling inom yrkesutbildningen, men behöver t.ex. dela ut läkemedel för dina kunder kan du gå vår svenskspråkiga skolning: Läkemedelsbehandlingens ABC. Denna skolning ger dig baskunskaper i läkemedelsbehandling på ett lättbegripligt sätt.

För att materialet skall vara ”up to date”, uppdaterar vi våra grundskolningar varje år och de nya svenskspråkiga uppdateringarna öppnas i början av juni eller vid årsskiftet. Materialet för speciella yrkesgrupper och kompletterande skolningar uppdateras vid behov.

Alla våra svenskspråkiga skolningar kan du anmäla dig till oberoende om du jobbar inom den offentliga eller den privata sektorn. Om någon av skolningarna intresserar dig, men finns inte på anmälningsblanketten för din arbetsplats, så kontakta vår kundbetjäning via e-postadressen tuki@medieco.fi.

Viktigt att komma ihåg när du läser det svenska materialet eller gör tentamen är att du ändrar på användarspråket i nätinlärningsomgivningen. Detta gör att inställningarna omställs till svenska.

 

Mediecos hemsida kan också läsas på svenska. Då kan du trycka på svenska flaggan i rubriksraden eller via denna länk: https://medieco.fi/sv/

 

Hälsningar,

 

Thomas, Service specialist

 

Medieco – Stöd för kunniga experter

 

Palautetta palautteista

 

Rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen on toisinaan aika haastavaakin. ”Ihan hyvä” on kiva kommentti, mutta  ei välttämättä anna kehittämiseen kovin paljoa eväitä. ”Interaktiivisuuden lisääminen entisestään ei olisi pahasta” kertoo meille selkeän vinkin siitä, mitä oppija on kaivannut verkkokoulutusta suorittaessaan. Tässä tarinassa nostan esille muutamia Mediecon viime vuoden aikana saamia palautteita.

Pelkästään lääkehoidon koulutusten palautelomakkeita on täytetty vuonna 2021 noin 350 kpl. Lääkehoidon kurssimateriaali – ja tenttipalautteiden lisäksi olemme saaneet palautteita myös sähköpostilla, chatilla ja puhelimitse. Mahdollisuus anonyymin palautteen antamiseen tekee napakankin palautteen jättämisestä helpompaa. Usein olisi kuitenkin mukava saada henkilökohtaisesti vastata palautteeseen, perustella tarkemmin miksi jokin asia on niin tai näin tai ihmetellä aihetta yhdessä palautteen antajan kanssa.

 

”Hyvän ja erinomaisen välillä!”

Näinkin on arvioitu Medieco eLearnia Lääkehoidon perusteet -kurssin suorittaneen terveydenhuollon ammattilaisen toimesta. Materiaalia kiitellään monipuolisuudesta, selkeydestä ja ennen kaikkea hyvistä harjoitustehtävistä. Muutaman viime vuoden aikana erilaisia tehtäviä ja esimerkkejä on lisätty kaikkiin lääkehoidon koulutuksiin. Oppiminen tehostuu, kun siellä täällä materiaalissa on eri tavalla toteutettuja tehtäviä tai käsiteltävää asiaa havainnollistavia elementtejä. Esimerkit jäävät mieleen ja auttavat oppijaa yhdistämään aiemmin oppimaansa ja kokemaansa teoriaan – ja myös toisinpäin. Päivitämme koulutusmateriaaleja vuosittain, painopisteen vaihdellessa muun muassa sisällön, oppimistehtävien, tenttikysymysten ja koulutusten käytettävyyden välillä.

 

”En osaa enkä halua käyttää, en tykkää yhtään!”

Yksi oppija toivoo enemmän kuunneltavaa materiaalia, toisella ei kaiuttimet toimi. Kolmas kysyy miten materiaalin voi tulostaa, neljäs kaipaa mobiilisovellusta. Viides ihmettelee järjestelmän kankeutta, kuudes kehuu miellyttävää ja helppoa käyttöliittymää… Kun asiakkaita on tuhansia, joukossa on luonnollisesti myös monta erilaista verkko-oppijaa, mielipidettä ja motivaation tasoa. Voi, kunpa voisimme hetkessä vastata kaikkien erilaisten verkko-oppijoiden toiveisiin ja ajatuksiin! Verkko-oppimisympäristöä ja toimintaprosesseja tullaan kehittämään tämänkin vuoden aikana yhteistyökumppanin kanssa. Voin näin anonyymisti meidän kesken sanoa, että monta koukeroa on vielä selvitettävänä ja kysymystä ratkaistavana. Taustatekijöitä, toimijoita ja kehitystoiveita on paljon sekä omistajilla että muilla asiakkaillamme – ja myös meillä mediecolaisilla.

 

”Asiakastuki toimii ja apua saa :)”

Tyypillinen asiakastukeemme tuleva yhteydenotto koskee kurssin voimassaolon tiedustelua tai kurssisuoritusta, tehdyn ilmoittautumisen tarkastamista tai unohtunutta käyttäjätunnusta. Asiakastuen toimivuus on meille tärkeä asia ja on mukava kuulla, että olette saaneet nopeaa ja ystävällistä palvelua. Täällä me olemme – Osaavien ammattilaisten tukena. Kerrothan jatkossakin millaisia kokemuksia sinulla on koulutuksistamme tai yleensä verkossa opiskelemisesta?

Terveisin,
Anonyymi mediecolainen (Mari)

Ps. Viime vuoden keskiarvo lääkehoidon kurssien kurssiarvosanaksi oli palautteiden mukaan 8,4.