Terveyssosiaalityöntekijä tekee sosiaalityötä terveydenhuollossa

Julkaisimme alkuvuodesta Terveyssosiaalityön kirjaamisen ABC -verkkokoulutuksen. Tämän projektin myötä olen päässyt tutustumaan minulle aiemmin tuntemattomiin ammattilaisiin. Tiedätkö sinä, mitä terveyssosiaalityöntekijä tekee ja milloin hänen puoleensa voi kääntyä?

THL:n  blogissa pohdittiin taannoin, olisiko terveyssosiaalityön aseman vahvistaminen Sote-uudistuksen myötä tarpeen. Verkkokoulutusprojektimme aikana olen huomioinut saman kuin THL:n bloggaaja: terveyssosiaalityöntekijän asiakkuuteen ei haeta eikä vastaanotolle ole odotusaikoja – onneksi. Lisäksi olen omakohtaisesti kokenut vakavasti sairastuneen omaiseni myötä, että ihminen voi elämäntilanteessaan tarvita kipeästi sosiaalityön asiantuntijuutta, mutta ei sosiaalihuollon asiakkuutta. Keitä ovat siis nämä tärkeässä roolissa olevat ihmisläheiset ammattilaiset, joiden asema on potilaalle ja koko terveydenhuollolle merkityksellinen, mutta vahvistamaton. Tähän kysymykseen minulle vastasi Leena Siika-aho, joka työskentelee johtavana sosiaalityöntekijänä OYS:issa.

Terveyssosiaalityöntekijät on  terveydenhuollon erityistyöntekijäryhmä, joka työskentelee muiden ammattilaisten rinnalla. Heidän tehtävänään on etsiä potilaiden ja perheiden kanssa keinoja ja ratkaisuja arjessa selviytymiseen ja jaksamiseen, kun sairaus tai vamma muuttaa elämää. Suurin osa terveyssosiaalityöntekijöistä työskentelee sairaaloissa. Työnkuva eroaa perinteisestä sosiaalityöntekijän roolista. Terveyssosiaalityöntekijä siis työskentelee terveydenhuollossa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että hän kirjaa  terveydenhuollon tietojärjestelmään. Asiakkaina ovat potilaat ja perheet, jotka eivät välttämättä ole perinteisen sosiaalitoimen asiakkaita. Elämä mullistuu, kun vakava sairaus tai vammautuminen koskettaa ihmistä ja koko perhettä riippumatta siitä onko kyseessä hyvin toimeentuleva, tavallinen keskiluokkainen tai elämän polulta syrjään joutunut.

Ongelman ratkaisu

Terveyssosiaalityöntekijä on tukija, mahdollistaja ja rinnalla kulkija, kuvailee Leena Siika-aho. Terveyssosiaalityöntekijä toimii asiantuntijana – niin potilaalle kuin potilaan perheelle vieraissa ja vaikeissa asioissa. Samalla hän toimii asiantuntijana myös hoitohenkilöstölle: potilaan elämänpiirin avaajana, jotta se osataan huomioida hoidossa ja kuntoutuksessa. Terveyssosiaalityöntekijä toimii tulkkina niin hoitohenkilöstön ja potilaan kuin sairaalan ja kunnallisen sosiaalialan sektorin sekä muiden viranomaisten välillä.

Terveyssosiaalityöntekijä omaa hyvät ihmissuhdetaidot. Hän on laajakatseinen ja osaa tehdä synteesiä eri näkökulmien välillä. Hänellä on laaja tietämys sosiaalivakuutus- ja palvelujärjestelmästä sekä lainsäädännöstä ja kyky soveltaa tätä tietoa. Terveyssosiaalityöntekijällä on kyky toimia nopeasti muuttuvissa tilanteissa ja ratkaista eteen tulevia pulmia. Terveyssosiaalityöntekijä on erilaiset ihmiset ennakkoluulottomasti ja empaattisesti kohtaava laaja-alaisen tietämyksen ja ongelmanratkaisutaidon omaava henkilö, kiteyttää Leena.

Kiitos Leenalle sekä muille terveyssosiaalityön ammattilaisille tärkeästä työstä, jota teette meidän kaikkien hyväksi! Medieco toimii teidänkin osaavien ammattilaisten tukena.

 

Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelee Tanja, verkkokoulutusasiantuntija

Ps: Valikoimaamme kuuluu kirjaamisen täydennyskoulutusta niin terveyssosiaalityöntekijöille että muillekin sosiaalialalla työskenteleville ammattilaisille. Yhteisenä tavoitteenamme on kirjaamisen toimintatapojen yhdenmukaistamisen lisäksi terveyssosiaalityöntekijöiden  ja muiden sosiaalialan ammattilaisten työn näkyvyyden lisääminen.